perjantai 25. marraskuuta 2016

Etikettipukeutuminen

Kolme kultaista sääntöä:

1. Noudata aina kutsukortissa mainittua pukeutumiskoodia
2. Viralliset pukukoodit ilmaistaan miehen pukeutumisen mukaan (vaikka kyse olisikin naisten tilaisuudesta)
3. Miehen pukeutuminen määrittelee naisseuralaisen pukeutumisen tason (pariskunnan odotetaan pukeutuvan yhtä juhlavasti)



Juhlapuku eli frakki 

(esim. väitöstilaisuus, karonkka, akateeminen vuosijuhla, linnanjuhlat, seremoniat, valtiolliset juhlatilaisuudet, arvokkaimmissa häissä ja juhlissa)

Miehet:

Frakki: Musta tai melkein musta ja kalvosinnapit. Kauluskäänteet silkkiä, housuissa silkkisivunauha.
Paita: Valkoinen frakkipaita, helmiäisnapit edessä, jäykät yksikertaiset kalvosimet
Liivi: Valkoinen frakkiliivi tai -vyö. Akateemisissa ja ns. herrainillallisilla ennen klo 18 musta frakkiliivi. Tulee näkyä 1-2cm takin alta edessä.
Solmio & solmuke: Valkoinen
Taskuliina: Valkoinen ellei käytössä rintamerkkiä tai -kukkaa
Sukat: Mustat pitkävartiset silkkisukat
Jalkineet: Kiiltonahkakengät = chevreaux (tai hyvin kiillotetut mustat oxford-malliset)
Päällystakki: Tumma polvimittainen tai pidempi (vauhtoehtona musta viitta, jossa valkoinen vuori)
Kaulahuivi: Valkoinen, silkkiä
Käsineet: Valkoiset
Päähine: Silinteri
Kunniamerkit: Jos sopii tilaisuuteen, ei kelloa

(frakin voi korvata myös mustalla, yksivärisellä puvulla, valoisella pikkupaidalla, helmenharmaalla solmiolla ja ohutpohjaisilla kiiltonahkakengillä)

Naiset: (kun miehellä frakki tai juhlapuku)

Vaate: Täyspitkä, juhlavasta materiaalista valmistettu avonainen tai olkaimeton mekko (näyttävämpi kuin iltapuku)
Alusvaatteet: Huomaamattomat
Sukat: Ohuet juhlasukkahousut tai stay-upit
Kängät: Asuun sopivat juhlakengät, sirot, vain kärki näkyy puvun alta
Laukku: Pienikokoinen, olkaimeton juhlalaukku (samanvärinen kenkien kanssa)
Korut: Juhlavat
Päällysvaatteet: Juhla-asuun sopivat
Käsineet: Hihattoman puvun kanssa voi käyttää täysipitkiä, kyynärpään yli ulottuvia
Muuta: Juhlashaali tai muu/muut juhlavat asusteet mahdollisia



Iltapuku eli smokki (yleensä klo 18 jälkeen)

(esim. ensi-illat, juhlakonsertit ja syntymäpäiväjuhlat, illallisilla, päivällisillä, teatteri- ja oopperaensi-illoissa. Ei häihin ja linnanjuhliin.)


Miehet:

Smokki: Musta tai tummansininen, villakakankainen, yksi tai kaksirivinen, villakankainen
Paita: Valkoinen edestä pliseerattu smokkipaita, helmiäis-, kultaiset tai tummanpuhuvat kalvosimet
Liivi: Mustaliivi
Smokkivyö eli cummerbund: musta tai hillityn tummansävyinen. (Jos käytät muuta kuin mustaa, muista että smokkivyö, taskuliina ja solmuke eivät saa olla samanväriset)
Solmio & solmuke: Mustaa, silkkiä tai samettia
Taskuliina: Valkoinen, silkkiä tai pellavaa
Sukat: Mustat pitkävartiset silkkisukat
Jalkineet: Mustat kiiltonahkakengät tai hyvin kiillotetut mustat oxford- malliset
Päällystakki: Tumma polvimittainen tai pidempi
Kaulahuivi: Valkoinen, silkkiä
Huom: Smokin kanssa ei käytetä vyötä. Mikäli housut eivät istu täydellisesti, käytä valkoisia tai mustia olkaimia

(epävirallisissa: smokki voi olla muun värinen, vyöliivi voi olla saman värinen kuin solmuke, vyöliivi värillinen ja solmuke sekä taskuliina samanväriset tai kaikki kolme samanväriset)

Naiset: (kun miehellä smokki tai tummapuku)

Vaate: Juhlavasta materiaalista valmistettu yksi tai kaksiosainen mekko, nilkka-, polvi- tai täyspituinen mekko, kevyt juhlava housuasu tai muu juhlava asu. (Mitä virallisempi ja juhlavampi tilaisuus, sitä varmempi valinta on pitkä iltapuku)
Alusvaatteet: Huomaamattomat
Sukat: Ohuet juhlasukkahousut, stay-upit paljaat sääret
Kengät: Asuun sopivat sirot juhlakengät (avokkaat tai sandaalit)
Laukku: Siro juhlalaukku, pieni ja olkaimeton
Korut: Juhlavat (laadukkaat ja aidot)
Päällysvaatteet: Juhla-asuun sopivat

Tumma puku

(esim. häät, karonkka, väitöstilaisuus, akateeminen vuosijuhla, yleisesti kaikkiin juhliin kellonympäri)


Miehet:

Puku: Tummansininen, -harmaa tai musta, voi olla raidallinen muttei liituraitaa. Yksi tai kaksirivinen (yksirivisen kanssa liivi voi olla tehty samasta kankaasta kuin puku)
Paita: Valkoinen juhlapaita, kaksinkertaiset kalvosimet mahdolliset, vaalea kauluspaita (kalvosimet juhlallisin)
Liivi: Samaa sävyä kuin takki tai maltillinen puvun väriin sopiva
Solmio & solmuke: Erittäin hillitty juhlava solmio, hautajaisissa musta (helmenharmaa juhlavin, juhlakkuutta saadaan myös solmukkeella)
Taskuliina: Valkoinen
Sukat: Mustat tai tumman puvun väriin sopivat, hautajaisissa mustat
Jalkineet: Mustaa nahkaa, nahkapohjaiset
Päällystakki: Tumma polvimittainen tai pidempi
Kaulahuivi: Ns. herrainhuivi tai juhlahuivi, hautajaisissa valkoinen
Käsineet: Mustat tai harmaat, hautajaisissa mustat
Päähine: Tumma lierillinen huopahattu, siisti turkishattu on sopiva talvella
Kunniamerkit: Niihin sopivissa tilaisuuksissa


Naiset: 

Vaate: Kevyt jakkupuku, kotelomekko, leninki tai leninkijakku yhdistelmä
Sukat: Ohuet sukkahousut tai stay-upit
Kengät: Sirot jalkineet, avokkaat
Laukku: Päivällä pienehkö olkalaukku, illalla pieni ja siro
Korut: Illalla hieman näyttävämmät
Päähine: Asukokonaisuuteen sopiva päivällä, EI illalla
Käsineet: Päivällä
Muuta: Klo 18 jälkeen iltapuku



Saketti

(esim. hää- tai päiväjuhla-asuna ennen klo 18)



Miehet:

Saketti: Musta tai harmaa (housut voivat olla takin väriset, mustaharmaaraidalliset tai kalanruotokuvioiset)
Paita: Valkoinen juhlapaita, tavallinen tai siipikaulus
Liivi: Vaaleanharmaa
Solmio & solmuke: Harmaa solmio tai huivimainen plastori
Taskuliina: Valkoinen
Sukat: Mustat tai harmaat
Jalkineet: Mustat
Päällystakki: Tumma polvimittainen tai pidempi
Kaulahuivi: Valkoinen, silkkiä
Käsineet: Harmaat

Nainen: pukeutuminen samantapainen kuin frakin kohdalla; leninki, juhlava takki-leninki yhdistelmä, hienostunut housuasu.

Casual

Rento ja huoleton. Kauluspaita ilman solmiota, vaaleat housut, farkut, rento puvuntakki. Joskus valkoinen t-paita. Tärkeintä kuitenkin on että vaatteet ovat siistit: paita silitetty, puku harjattu.

Smat casual

Siistimpi kuin casual. Sopii esim. pankki tai lakialan tapaamisissa. Miehillä monesti tummahko puku ja pukupaita ilman solmiota ja vastaavasti naisella jakkupuku; siistit housut tai hame ja ohut neule. (Vältä farkkuja)


perjantai 18. marraskuuta 2016

Tyypiltäni talvi, lämpimällä suurella sydämellä varustettuna

Tässä pukeutumis neuvonnan kurssilla olemme vartalotyyppien jälkeen sukeltaneet värien ihmeelliseen maailmaan etsien omia värejämme jotka sointuvat ihon sävyyn ja nyt olemme hieman tyyleihinkin katsoneet joista onkin taas 4 tehtävää käynnistä joita te arvoisat lukijat saatte seuraavaksi lueskella ja ehkä hieman minun tyyliini tutustua.

Mitä olen itsestäni saanut selville on että olen vuodenaika väreistä talvi ja ehdottomasti kylmiin väreihin sopiva sävyltäni. Tyylipersoonalta olen luova sekä erikoinen tyyppi enimmissä määrin seassa ehkä hieman luonnollista ja dramaattistakin.



Talvi vs. Kesä

Värit:

Väripaletti koostuu pääosin tummista eloisista, mutta kuitenkin kylmistä ja jäisistä väreistä jotka ovat sinipohjaisia sävyltään. Murretut värit ovat ehdoton ei eikä pastellinväritkään sovi talvinaisille. Muita talvinaiselle kuuluvia värejä ovat viileät, voimakkaat ja tyylikkäät värit joissa varsinkin sinipohjaiset puhtaat ja tehokkaat värit kuuluvat vahvasti väripalettiin. Näissä tarvitseekin olla selkeitä ja voimakkaita värikontrasteja.
Talvinaisen perusvärinä toimii musta, hiilenmusta tai puhdas harmaa.

Talvinaista kuvaillaan usein vahvoilla adjektiiveillä kuten: elegantti, dramaattinen, aristokraattinen, kunnioitusta herättävä ja luoksepääsemätön.

Kesästä: taitettu smaragdi sekä palmunvihreä
Syksystä: chilipippuri ja apilanvihreä
Talvesta: tumma suklaanruskea, viininpunainen, katajanvihreä, yönsininen, kirkas sinipohjainen turkoosi, punavioletti, syvä koboltinsininen, karhunvatukka sekä musta.

Toimivat väriyhdistelmät:

Tummanvihreän kanssa: punainen & valkoinen
Tummansinisen kanssa: punainen & valkoinen, fuksianpunainen, sähkönsininen & valkoinen
Tummanruskean kanssa: jäinen lila, jäinen minttu, fuksianpunainen, sähkönsininen & valoinen
Violetin kanssa: jäinen vaaleanharmaa
Viininpunaisen kanssa: fuksianpunainen

Metalleista parhaiten toimii: hopea, antiikkihopea, valkokulta, platina, teräs ja tina
Korukivinä: hopeaan vivahtava helmi, smaragdinvihreä, vuorikide (väritön) ja violetti ametisti

Talvinaisesta ajatellaan ehkä ensimmäiseksi tyypillistä Lumikkia. Tyypillistä on hyvin vaalea sekä kalpea iho jossa vallitsevaa on sininen pohjasävy, vaikka sitä onkin vaikea havaita. Hiukset ovat tyypillisesti keskiruskeat. Silmät taasen ovat ruskeat, iiriksen ja valkuaisen välillä suuri kontrasti ero.


Mitä käytän ja mitä värejä kaapistani löytyy?
Olen oppinut pitkälti tykkäämään monista eri väreistä ajan saatossa. Kaapistani löytyy melko pitkälti kaikki sateenkaaren värit mutta pitkälti kaapin sisältö näyttää tummalta. Kuitenkin mustan ja valkoisen lisäksi löytyy sinisen ja harmaan sävyisiä vaatteita, punaista, ruskeaa sekä löytyy sieltä vihreän ja keltaisenkin värisiä tai ainakin sävyisiä vaatteita. Kuitenkaan varsinaisia suosikki värejä pukeutumiseeni en ole mielestäni omaksunut. (Löytyy sieltä vaaleanpunaista ja -sinistäkin.)

torstai 17. marraskuuta 2016

Miesten vartalotyypit ja mittasuhteet

Siinä missä aikaisemmin kirjoitin naisten vartalotyypeistä, mitä korostaa ja mitä häivytellä ja pehmentää, niin nyt on vuorossa miesten vartalotyyppien ruodintaa saman tyyppisesti. Toki heidänkin kohdalla voi olla apua aikaisemmasta kirjoituksesta. ;)


Suora - Atleetti - Päärynä - Pyöreä


Atleetti


Tuntomerkit:

Leveät olkapäät
Kapea lantio
(Kärkikolmio tai Y-vartalo)

EI!

Olkatoppaukset
Poikkiraidat olkapäillä
Leveät kauluskäänteet
Vaakaraidat
Ruututakit
Paksut neuleet
Pudotettu hihanistutus

Suositeltavaa:

Pystykuosit
Suora helmalinja, 2-rivinen, lyhyt takki kuten farkkutakki, pilottitakki tai pusakka, läppätaskut
Raglahihat
Housuissa leveät lahkeet ja laskoksia, neule housujen sisäpuolella
Vyö näkyvissä
V-pääntie
Joustinneuleet
Palmikkoneuleet
Tiukasti istuvat yläosat
Kevyet kankaat ja neuleet



Pyöreä


Tuntomerkit:

Kapeat olkapäät
Tukeva vyötärö
Vatsakas
(Omena)

EI!

Puvuntakissa sivu- tai takahalkioita
Tiukat vaatteet
Kovat ja jäykät kankaat tai paksut ja pörröiset neuleet
Vaakaraitoja (voimakkaita), ruutuja
Raglanhihat
Lyhyet resorihelmaiset puserot, joissa isot taskut keskivartalon kohdalla
Paikkataskut
Jäykät nahkatakit
Paksut toppatakit
Poikittaiset yksityiskohdat ja leikkaukset
Vyöt
V-pääntiet

Suositeltavaa:

Liivipuku
Puvuntakissa kaareva helmalinja edessä
Olkatoppaukset, levitetty hartialinja
Teräviksi leikatut kaulukset
Korkealle nouseva napitus
Neule housujen päällä
Yhtenäinen väritys ylä-ja alavartalossa
Pystysuorat saumat
Raidat, palmikkoraidat, napituskaitaleet
Tikkaukset, joustinneuleet
Vekittömät housut, suorat lahkeet
Epoleetit
Ryhdikäs olkalinja
Olaksauma oikealla kohdalla
Leveät kouuskäänteet
Paksut neuleet
Väljät yläosat
Tukevat neuleet ja kankaat
Rintataskut
Takissa: Pituuksia puolireidestä polven alapuolelle, pitkälle myös näitä pidemmät takit, 1-rivinen 4-nappinen, pitkittäiset linjat ja leikkaukset, yksivärinen tai pystyraitoja, pystysuuntaiset taskut
Piilonapitettu linjakas, polvipituinen ulseri
Klassinen ulseri jossa herrainkaulus




Suora


Tuntomerkit:

H-vartalotyyppi, suorakaide
Olkapäät, vyötärö ja lantio saman levyiset

EI takeissa!

Ylettömän kapeat mallit
Lyhyelle: pohjepituus ja hyvin paksut toppatakit

Suositeltavaa

Avo- tai pystykuosi
1- tai 2-rivinen puvuntakki
Housuissa yksi laskos
Neuleet housujen päällä
Suoralinjainen takki
Ryhdikkäät olkatoppaukset
Suora helmalinja
Paikka- ja kansitaskut
Vaakatasossa olevat vetoketjut
Trenssit
Duffelit
Villakangastakki, jossa herrainkaulus
Anorakki
Nahkatakki
Pusakka
Tamppeja
Epoleetteja
Näyttävät napit

lyhyt hoikka: polvipituisia tai lyhyempiäyksivärisiä, ruutukuoseja vain maltillisina, esim. glencheck
pitkä hoikka: kaikki pituudet, yksivärisyyttä, näyttäviäkin ruutukuoseja



Päärynä


Tuntomerkkejä:

Kananmuna, soikio, A-vartalotyyppi
Kapeat olkapäät
Tukeva lantio


EI!

Ragnarhihat
Tiukat neuleet
Tiukasti istuvat puvut
Kapeat solmiot

Suositeltavaa:

Olkatoppaukset
Kauluskäänteet ylös- ja ulospäinsuuntautuvina (leveät)
Kirkas tai vaalea paita ja tummat housut
Poikkiraidat neuleessa
Leveän puoleinen solmio
Epoleetit
Ryhdikäs olkalinja
Olkasauma oikealla kohdalla
Poikkilinjat yläosissa
Paksut neuleet
Väljä yläosa
Tukevat neuleet ja kankaat
Rintataskut


Pitkät kädet:

Ei: hyvin kapeat tai lyhyet hihat
Kyllä: Leveä kalvosin joka näkyy takin alta enemmän. Puvun takin helma hieman normaalia pidempi


Lyhyet kädet:

Ei: Liian pitkiä, leveitä hihoja tai poikkiraitoja, poikkeavan värinen kalvosin
Kyllä: Hiha kapeahko ja pituus ranneluuhun, kapea kalvosin joka näkyy takin alta vain vähän

Lyhyt tai tukeva kaula:

Ei: Poikkeavaa väriä kauluksessa, räikeää solmiota, puolipooloa tai pooloa, korkeaa paidankaulusta tai leveää solmiota
Kyllä: Pitkät kauluskärjet, kärjet alaspäin, kaulus auki, matala paidankaulus, v-pääntie, pyöreä laaja pääntie, hillitty solmio, pieni solmu

Pitkä tai ohut kaula:

Ei: V-pääntie ilman paitaa, apidan kaulus auki, pitkäkärkinen kaulus, (hyvin) kapea solmio
Kyllä: Korkea ja paksu poolokaulus, korkeat paidankaulukset, lyhyet kauluksen kärjet, kärjet leveällä, siipikauluspaita, pystykauluspaita, solmuke, leveä solmuio ja iso solmu

Lyhyet jalat:

Ei: Käänteet lahkeensuissa, leveät lahkeet, ruutuhousut tai -takki, 2-rivinen takki, laskoshousut
Kyllä: Suorat, kapeat lahkeet, takki peittää juuri ja juuri pakarat, korkea vyötäröiset housut, 1-rivinen takki, liituraitapuku, kapea solmio, yksivärinen asukokonaisuus

Pitkät jalat:

Ei: Kapeat lahkeet, korkealla nouseva houosujen vyötärö, 1-rivinen korkealle napitettu puvuntakki, kapea vyö, liituraita, kapea solmio, lyhyt takki
Kyllä: Käänteet ja leveähköt lahkeet, pitkä puvuntakki, 2-rivinen takki, leveä vyö, leveä housunvyötärö, ruudullinen tai kuosillinen takki, laskoshousut


Pitkä mies:

Ei: Pystyraidat ja tiukat vaatteet
Kyllä: Tumma yläosa (neule, takki) ja vaalea alaosa, leveä vyö, tarpeeksi pitkä takki sekä lahkeet ja hihat, housunlahje ulottuu kengän päälle, 2-rivinen takki, kaksivärinen asu, leveä solmio, suuremmat kalvosinnapit, alisuukäänteet, leveät poikkiraidat (neuleissa)


Lyhyt mies:

Ei: Suuret sekä voimakkaat kuviot, leveät poikkiraidat, alisulkukäänteet, leveät lahkeet, suuret olkatoppaukset, leveät kauluskäänteet
Kyllä: Yksivärinen kokonaisuus, pystysuorat linjat ja raidat, puvuntakki pakaroiden alapuolelle, muttei liian pitkä, 1-rivinen takki, raudallinen puku

torstai 10. marraskuuta 2016

Vartalotyypit ja muodot

Vartalotyypit ja pukeutuminen


Synnyimme sellaisiksi mitä olemme, sen kokoisiksi ja näköisiksi kuin geenimme on meidät määrittäneet. Ulkomuotojemme ulkoisia tekijöitä tärkeämpää on kuitnekin oma persoonamme ja sisäinen olemus mistä on hyvä pitää kiinni. Sinä olet sinä ja minä olen minä, me olemme jokainen uniikkeja, ainutlaatuisia painoksia eikä ole toista samanlaista.

Aina emme ole tyytyväisiä omiin muotoihimme, mutta ei hätää. Voimme huijata silmää luomalla illuusion hoikemmasta, eri muotoisesta tai painoisesta vartalosta tasapainoittamalla sitä vaatteiden ja värien avulla. Oppimalla tuntemaan oman vartalotyypin, voimme oppia korostamaan sen hyviä puolia, peittää, häivyttää sekä minimisoida huonompia.

Vartalotyyppejä voidaan jakaa karkeasti viiteen eri tyyppiin joista muutamissa on kaarevampiakin verioita sekä myöskin näiden yhdistelmiin joten voit kyllä kuulua kahteenkin eri tyyppiin.

Plus-nainen


- Runsas, pehmeä muotoinen
- Painopiste ylävartalossa, keskivartalossa, lantiolla tai takapuolessa
- Jujuna selkeät linjat ja hoikempien kohtien korostus (usein rintojen alla)

  • Hyvin tukevat rintaliivit tärkeät
  • V-, O- ja U-kaula-aukot
  • Usein hame pukee housuja paremmin
  • Housuissa alaspäin kapeneva malli joka ei peitä kauniita nilkkoja

VARO liian kireitä vaatteita!

Petite-nainen


- Siro ja hento joka saattaa olla vartalotyypiltä A, H, X tai Y
- Ei juuri tarvitse miettiä mitä pukee päälle
  • Voi käyttää mm. vaaleansävyisiä sekä kiiltäväpintaisia alaosia
  • Myös volyymi helmoissa sopii

A eli tutummin päärynä tai kolmio


Tuntomerkit:

- Kapeammat hartiat suhteessa lantioon
- Paksut reidet ja pyöreä peppu
- Lyhyiltä näyttävät jalat
- Leveä lanne
- Kolmio edestä ja takaa
- Pieni povi ja rintakehä
- Kapea vyötärö
- Alaosa tavallisesti parikin kokoa suurempi

Kulmikas A: Sivustakatsottuna vatsa ja takamus litteät, ei luisuja hartioissa tai notkoa selässä.
Kaareva pehmeä A: Sivustakatsottuna kaareva edestä (pyöreä alavatsa) ja takaa, takamus pyöreä ja selässä notko lantion kaartuessa voimakkaasti.

EI!

- Kireät housut ja hameet kuten pillifarkut
- Poikkiraidat alaosassa
- Vyö lantiolla
- Liiansuuret jakut = raskas ilme

Kyllä!

- Suuret kaulukset
- Huivit
- Olkatoppaukset, istutetut hihat
- Yläosassa vaakaraidat ja vaakasuorat linjat
- Polvimitta mekoissa ja hameissa
- Pehmeät materiaalit



H-nainen eli suorakiade (poikamainen)


Tuntomerkit:

- Hyvin suora joka suunnalta
- Sirorakentainen
- Pieni povi ja litteä peppu
- Pitkät, hoikat raajat
- Sama vaatekoko ylä- ja alaosassa
  • Kaarevalla H:lla rinnanympärys voi olla lantionympärystä pienempi sekä selvästi erottuva vyötärö. (Yleisimpiä vartalotyyppejä)

EI!

- Pystysuoruus kuten raidat, leikkaus, linjat, tuplanapitus
- Liiallinen huomion kiinnitys vyötäröllä (vyö lasketaan lantiolle)
- Ei mitään pitkää kaulaan

Kyllä!

- Olkatoppaukset, puffihihat
- Huivit, rintakorut, rintataskut
- Kurvikkaat leikkaukset
- Vartalonmyötäinen jakku tai liivi
- Vaakaraidat, ruudut ja geometriset kuviot
- Housuina suorat tai hieman levenevät
- Pehmeät materiaalit



O-nainen eli omena


Tuntomerkit:

- Tavallisesti vähintään kokoa 42
- Vatsan, lantion ja takapuolen runsautta
- Peppu voi olla myös litteä ja raajat suhteellisen hoikat (kapeat nilkat ja ranteet)
- Kapeat hartiat ja lantio suhteessa keskivartaloon
- Rintava
- Korostunut pallea
- Vyötärölinja lähellä rintaa
- Hoikat sääret
  • OY- vartalolla kapeampi lantio suhteessa voimakkaaseen hartialinjaan (saattanut olla aikaisemmin Y-vartalo ennen ikääntymisen mukanaan tuomia keertyneitä liikakiloja)

EI!

- Vaakaraidat, -linjat sekä ruudut
- Pikkuprintit
- Pyöreät kuosit
- Säkki/pussimaiset vaatteet
- Laatikkomaiset yläosat
- Bolerot

Kyllä!

- Syvät ja isot kaula-aukot kuten V- ja U-pääntiet
- Olkatoppaukset
- Vajaamittaiset hihat
- Näyttävät asusteet ja korolliset kengät
- Laadukkaat, istuvat alusvaatteet
- Empirelinjat
- Yksinkertaista ja linjakasta
- Pystylinjat ja -raidat
- Kietaisupaidat ja -mekot
- Suoralinjaiset kapeat housut



X-nainen eli tiimalasi (ihanteellinen vartalo)


Tuntomerkit:

- Keskikokiset tai suuret rinnat
- Hartiat lantion kanssa suunnillen yhtä leveät
- Vyötärö hyvin kapea ja erottuu selkeästi
- Sivustapäin katsottuna runsaasti kaareva edestä ja takaa (pyöreä peppu)
- Lantio lähtee kaareutumaan sen yläosasta alkaen
- Jalat saattavat olla lyhyet
- Naisellisen kurvikas
- Tasapainoiset mittasuhteet

EI!

-Laatikko- ja telttamekkoja
- A- ja empirelinjaiset mekot
- Kynähame (ellei halua korostaa)
- Paksut ja jäykät kankaat

Kyllä!

- Päänteinä V ja O
- Muotoon leikatut yläosat (puserot, neuleet)
- Jakut, kietaisumekot, -puserot
- Melko leveähelmaiset hameet ja mekot polvimittaisina



Y-nainen eli kärkikolmio


- Sporttinen, atleettinen
- Hartiaseutu lantioseutua leveämpi ja voimakkaampi kuin alavartalo
- Leveät ja voimakkaat olkapäät
- Suuri rinnanympärys
- Pieni peppu
- Vyötärö ja lantio suhteessa yhtä kapeat
- Ei kaarevuutta selässä tai lantiossa
- Hoikat pohkeet ja reidet
- Pitkät ja hoikat raajat
- Voi olla erittäin hoikat jalat ja kapeat reidet
  • Kahta tyyppiä joista toinen voi syntyä urheilemalla ja toisella hartioiden lisäksi leveä povi

EI!

- Poolopiadat, venepääntiet, isot kaulukset
- Pussihihat (ellei hartioita saa kadotettua oikealla rypytyksellä tai kaarevuudella)
- Bolerot
- Olkatoppaukset
- Korkeavyötäröiset hameet ja housut

Kyllä!

- Pääntienä V
- Pitkät kaulakorut tai huivit
- Yksinkertainen yläosa
- Kapeat kauluskäänteet tai kauluksettomat jakut (lantiolle ulottuva)
- Leveneviä, viistohelmaisia tai laskoksellisia hameita
- Kapeat tai levenevät housut taikka bermundot
- Pitkät tai vajaamittaiset lahkeet
- Lantiolla laskoksia, poimutuksia tai leikkaukset



tiistai 8. marraskuuta 2016

Vaatemaailman historiaa

Nyt siirryin koulussa vaateneuvonta kurssille vajaaksi pariksi kuukaudeksi ja ensimmäiseksi blogi tehtäväksi tulikin kirjoitella vaatehistorian muoti ilmiöistä joten sitä tässä teille nyt seuraavaksi.

1920-luku alastomuus on luonnollista

Tällä vuosikymmenellä alettiin hiljalleen ymmärtämään että alastomuus on täysin luonnollinen asia joka alkoi pikkuhiljaa näkymään uimarannoilla ihmisten alkaessa oleilla ja käyttää näitä enemmän. Kuitenkin vuosikymmenen alussa naisten alusvaatteista katosi vyötärö, korsetit jäivät ja rintaliivit yleistyivät alusvaatteiden ohella. Alusvaatteiden yleistyessä paitahousut suunniteltiin alusvaatteiden rinnalla naisellisia muotoja korostamattomiksi. Kuitenkin leningeistä poistettiin hihat jotta käsivarret pääsivät esille.

Uutena asiana saapui kynsilakka markkinoille. Imukkeellinen savuke ja polkkatukka olivat vahvasti myös muodissa. Kävelykepit, baskeri sekä turkishattu olivat myös tämän vuosikymmenen aikana ilmestyneitä uutuuksia.

Miehillä yleistä olivat pohjepituiset golfhousut, neulotut villatakit sekä ruudulliset irtotakit.

Naisten muoti oli pelkistettyä ja käytännöllistä. Hameen helma lyheni polveen vuosikymmenen puolenvälin tienoilla jolloin alettiin käyttämään tekosilkkisukkahousuja. Siluetti oli suora, hoikka ja vyötärö laskeutui lantiolle. Jalkineet olivat sirot poikki- tai T-hihnalliset ja syvälle päähän painettiin kellohattu.

Tällä vuosikymmenellä aloitettiin siirtyminen tehdasvalmisteisiin vaatteisiin. Vaatteet olivat yleisesti kevyitä kankaita väljillä leikkauksilla ja yksinkertaisilla malleilla.


(glamourdaze.com)

(s-media-cache-ak0.pinimg.com)


1940-luku materiaalipulan muotia

Vuosikymmenen alkupuolella yleisilme oli hieman kulmikas ja aikaisempaa kovempi hoikalla siluetilla, kapealla vyötäröllä ja korostetun leveällä hartialinjalla. Polvipituiseen hameeseen haettiin väljyyttä poimutuksella, laskiksilla sekä kelloleikkauksella.

Sodan synnyttämän materiaalipulan vuoksi selluloosaan pohjautuvat tekokuidut, silla ja säteri saivat huonolaatuisina nopeasti korvikekankaan maineen. Pulasta johtuen kengät vaihtuivat puupohjallisiin paperikenkiin ja käsilaukkuja punottiin tuohesta. Pula helpottui vasta 50-luvulla.

(fi.pinterest.com/crayonletters/1940-fashion-for-michelle/)

(tuohimuori.kuvat.fi)

(evildressmaker.com)


1950-luku naisellista ja tyylikästä

Avainsanoina naisellisuus ja maltillinen. Sodan synnyttämä materiaalipula päättyi uudella vuosikymmenellä.

Naisilla vyötärö oli korostetun kapea, miehusta tyköistuva ja povea korostava jota edesauttoi korsetti sekä topatut rintaliivit joilla luotiin tiimalasivartaloa. Pohjepituinen hame oli joko kynämaisen kapea tai kellomaisen leveä, helmoja korostettiinkin poimutetuilla nailonalushameilla. Alusvaatteiden ja sukkien materiaalina elettiin käyttämään synteettisiä kuituja. Pienten ja sirojen asusteiden käyttö yleistyi. Kengissä mentiin kohti terävää kärkeä ja kapeaa korkoa joka huipentuikin vuosikymmenen lopussa pahamaineiseen naulakorkoon joista nimitys piikkinokka-kengät.

Miehillä pukujen linjat pehmenivät ja ruskean värin suosio kasvoi harmaan kustannuksella. Pukujen käyttö yleistyi työn ja kodin ulkopuolella johtaen yhdistelmäpuvun arkipuvuksi. Kesäisin suosittiin vaaleita ja kevyitä kun taas talvella tummaa ja lämmintä vaatetta, kesäisin materiaaleja olivat erilaiset punokset ja talvella turkis, myös nahkatakkeja nähtiin. Vapaa-ajalla, ehdottomasti vain lomalla nähtiin neuleita, työ- ja urheilupusakoita ja lyhythihaisia trikoopaitoja joita nähtiin kesäisin ilman solmiota. Arkikengistä tuli tukevat ja paksupohjaiset ja asusteina tärkein oli yleensä huovasta valmistettu hattu. Hiuksissa nähtiin hiusrasvaa rasvalettien muodossa.

(thepeoplehistory.com)


(cuisineandart.wordpress.com)

1960-luku nuoreikkaana

Yleisilmeenä oli nuoreikas pukeutuminen ja vapauduttiin tiukasta muodollisuudesta joko mahdollisti vapaammat sekä vaihtelevammat väriyhdistelmät. Valkoisen, mustan ja beigen värien rinnalla suosiossa olevat kirkkaat värit sekä kullan- ja hopeanhohtoiset kankaat joita nähtiin synteettisinä. Nailon paitojen rinnalle ilmeistyi teryleenipuvut miehille. Mokka- ja nahkavaatteiden suosio lisääntyi myös uusien värien ja pehmeiden laatujen myötä.

Naisellinen eleganssi korvasi siron tyttömäisyyden, vuosikymmenen puolivälissä lyhyt siluetti oli joko suora ja kevyesti vartaloa myötäilevä tai loivasti alaspäin levenevä. Lyhyitä hameita tasapainoitti peittävät sukkahousut tai polvisukat joita pikkutyttöjen ohella käyttivät myös isommat tytöt. Saappaat astuivat muotiin sekä pohjepituisina että pitkävartisina. Housupuku alettiin vähitellen hyväksyä katuasuksi kenkien kärkien pyöristyessä ja korkojen madalloituessa.

Miehillä saapui solakka ja luonnollinen hartijalinja pukuihin. Housujen lahkeet kapenivat ja takkeihin tulivat kauluskäänteet, takki saattoi olla myös kaulukseton tai varustettu pystykauluksin. Suosikki päähineenä nähtiin lippalakki jonka saattoi yhdistää poolopaitaan ja vakosamettitakkiin. Kengät olivat ohutpohjaiset ja linjakkaat.

(byronsmuse.wordpress.com/)

(retrowaste.com)

(yrjoperskeles.blogspot.fi)

1970 paluuta 50-luvulle

Yleisenä materiaalina nähtiin vakosamettia sekä vapaa-ajan "Retu-kengissä" niin miehillä kuin naisilla, Retu nähtiin myös mihen nimenä 80- sekä 90-luvuilla. Myös hai-saappaat ja jopot olivat tuota vuosikymmentä. Yhteisenä erikoisuutena olivat erittäin korkeapohjaiset ja -korkoiset kengät sekä miehillä että naisilla.
Kuvaan kuuluivat myös "amerikanraudat" eli amerikkalaiset 50-luvun autot.

Miesten hiusmuoti vaihtui puolipitkään ja pitkään hiustyyliin vuosikymmenen loppuun asti. Farmarit eli farkut olivat erittäin yleisiä nuorilla sekä takkina ja housuina joiden merkkeinä oli mm. Hurriganes-yhtyeen mainostamana, Beaver's, James, Falmers, Mic Mac, Bee Gee ja Lee Cooper. Farkkujen yläosa oli monesti ommeltu ihonmyötäiseksi lahkeiden taas ollessa leveät 70-luvun loppuun asti. Nuorisolla oli myös tuttuna ilmiönä nähdä kahvallisen kamman kahva vilkkumasta takataskusta.
"Tuulipuku" saapui väreinään yleensä tummansininen, tummapunavioletti, tummanvihreä sekä -ruskea. Ja "bleiserinä" tunnettu klubitakki oli myös jossain välissä yleinen ja muotiin astuivat myös farkkuhaalarit.

Vuosikymmenen loppupuolella 50-luvun muoti yleistyi nuorten piirissä seurauksena mm. Elviksen kuolemasta, Grease-elokuvasta ja 50-lukuun sijoittuvasta Onnen päivät -ohjelman suosion takia sisältäen Suave ja Brylcreem hiusrasvat joista tulivat rasvaletit, piikkinokkakengät, nahkatakit ja naisille mm. kellohameita.

(http://3.bp.blogspot.com)

(s-media-cache-ak0.pinimg.com)


1980 värienkirjoa

Tällä vuosikymmenellä nähtiin väljää ja värikästä, neonvärejä, leveitä linjoja, värejävaihtavia kuvioita, ylisuuria vaatteita joita korostivat logot, kirjaimet, numerot, pilkut, raidat sekä graafiset kuviot painokuvioiden muodossa. Nämä loivatkin yleisilmeeksi iloisen ja värikkään vaikutelman. Villasta, jerseystä, sametista ja demistä tehtiin joustavia, seksikkäitä sekä tyköistuvia versioita. Joustavat materiaalit yleistyivät käyttömuotiin tutusta aerobic salien tyylistä.
Olkatoppauksilla luotiin suuruuden vaikutelmaa etenkin monina kerroksina puettuina. Ja koristeina nähtiin vöitä sekä huiveja. Takkien sekä pikkutakkien hihoja käärittiin lahkeiden lisäksi ja jaloissa nähtiin purjehduskengät.
Pukeutumiseen otettiin vaikutteita musiikin maailman tähdiltä kuten Madonnalta, Michael Jacksonilta, Priceltä, Dingolta ja muoti-ikonina oli Englannin prinsessa Diana. Myös tv-ohjelmista kuten Dallasista ja Dynastiasta otettiin vaikutuksia.

Naisten muoti saikin vaikutteita miestenvaikutteista joita nimenomaan olkatoppaukset toivat mukanaan korkeavyötäröisten laskoshousujen ja vyönkäytön ohella. Myös jakku- ja housupuvut tulivat miesten muodin puolelta luoden naisille uudenlaisen univormun "power suitin" joita käytettiin miehisillä aloilla pärjäämiseksi kuten pankeissa ja teollisuus yrityksissä. Myös baskerit, litteät lätsät, kalvosinnapit ja henkselit saapuivat miesten maailmasta. Myös leveitä vöitä nähtiin tiukalle kurottuina.

Miehillä nähtiin myös ylisuuria puvuntakkeja sekä leveitä lahkeita kaikien vaikutteiden ohella. Katumuotiin saatiin innostusta klubeilta ja yökerhoilta juontaen juuria hiphopista, punkrokista sekä poptaiteesta.

(assets.babycenter.com)
(http://s4.thingpic.com)

(liketotally80s.com)

(s3.amazonaws.com)

Katsaus vielä 2000-luvulle

Uudella vuosituhannella ei enää oltukaan yhtä värikkäitä kuin 80-luvulla, kuitenkin vaikutteita nähtiin 70-luvulta farkkuhaalarien muodossa sekä 80-luvun tyylisesti jumppapukujen astuessa katukuvaan.

Jalassa nähtiin pillifarkkuja niin miehillä kuin naisilla ja lantiofarkut olivat kovaa huutoa, mitä matalemmat, sitä paremmat. Puolivälissä reittä roikkuvat lökäpöksyt astuivat myös muotiin mitä tuskin tänäpäivänä kovin kaivataan muutamien muiden ilmiöiden ohella. Naisilla on nähty tunikoita, farkkuminihameita, spaghetti olkaimellisia toppeja, tuubitoppeja ja pieniä epäkäytännöllisiä käsilaukkuja.
Myös Cosplay (on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoksi) oli kovaa huutoa jossa pukeuduttiin anime ja manga hahmojen mukaisesti, tästä japanilaisesta juonsi juurensa myös pukeutuminen lolita- sekä gothic-tyyleihin.
Kukaan ei varmaan myöskään unohda reijällisiä muovisia jalkineita joita kutsumme crocseiksi. Myös värilliset aurinkolasien linssit sekä lippis tekevät comebackin. Lisänä myös tissivyönä käytetty leveä vyö hakaskiinnityksellä yhdistettiin tiukaan toppiin, legginseihin ja huppariin tai flanelipaitaan. Legginsit tuntuvat olevan pitkälti vielä nykypäivänäkin suurta huutoa ja monen näkee käyttävän näitä housuina mikä on ihan ehdoton iso EI! (Kamalaa katsottavaa ja niin suuri muotimoka!)


 (usversusthem.files.wordpress.com) & (http://thumbs.ebaystatic.com)

(http://media.lily.fi)


Tässä taisikin olla tämän erän pläjäys muodin historiaa eri sivustoilta poimittuina. Alla lähteet teksteille:
wikipedia.org
lempikirja.fi
hyvinvointi.ts.fi
iltalehti.fi
demi.fi
nyt.fi

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Valokuvaamista ja kuvien kästtelyä

Tänään päivän aiheena oli tosiaan valokuvaaminen sekä kuvien käsittelyä photoshopilla sekä lightroomilla. Kävimme ensin tietenkin koulun järkkäreillä napsimassa yhden jos toisenkin näköisiä kuvia ja harjoittelimme hieman perusteita. Itse vielä perehdyin tarkemmin siihen mitä on kultainen leikkaus. Tässä kohtaa kuitenkin mainitsen tunnilla kuulemani; ei ole oikeaa tapaa kuvata tai muokata kuvia. (Mutta tietenkin aina voi olla jokin tapa joka on ehkä hieman parempi kuin maallikkona tuosta noin vain räpsästy.)

Kultainen leikkaus

Mitä tuohon kultaiseen leikkaukseen tutuistuin niin se on ollut käytetyin ja yleisin sommittelusääntö kuvataiteessa jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa. Tuolla ajalla ollaan jo "täydellisen muodon" proplematiikkaa josta tähän kultaiseen leikkaukseen päädyttiin. (Jana jaetaan kahteen osaan siten, että pidemmän osan suhde koko janan pituuteen on yhtä suuri kuin lyhyemmän osan suhde pidempään osaan.) = Kuva-ala jaetaan kolmeen osaan, pystyyn sekä vaakaan, osien suhde 8:13 tai yksinkertaisesti 2:3. Kultasessa leikkauksessa kohde/kohteet pyritään sijoittamaan näiden diagonaalien leikkauspisteisiin. Tämä menetelmä helpottaa myös sommittelua ja sitä voidaan käyttää lähes kaikessa kuten videokuvaamisessa ja piirtämisessäkin. Kuitenkin mikäli tätä noudattaa kaavamaisesti on vaarana muuttaa kuvat kaavamaisiksi sekä elottomiksi.

Kuitenkin ennen kuin aletaan ottamaan kuvia on tärkeä ensin katsella mistä suunnasta tosiaan sitä kuvaa lähtee ottamaan. Kohtisuorat kuvat sekä linjojen tunnistus ovat merkittävässä asemassa. Myös erinäköisten "rojujen" siirtäminen syrjään saattaa tulla tarpeelliseksi mikäli jokin asia/esine tai vastaava rikkoo kuvaa. Myös valojen miettiminen on tärkeää. Luonnonvalo on paras mahdollinen mutta sitä ei kannata liiaksi sekoittaa keinovalojen ja valaisimien sekamelskaan.

Kameran asetuksia

Tästä pääsemmekin miettimään kameran asetuksiajossa sulkijan aika voi olla pienempi kuin 60 jolloin kuvattaessa tarvitaan jalustaa tai mikäli päinvastoin taas suurempi niin kuvan voi ottaa käsivaraisesti. Mikäli sulkimen aika on pieni voi valot muuttua kuvassa viivoiksi kun kamera on sulkeutumis aikana päässyt liikkumaan.
Toinen tärkeä asia olikin kameran aukon koko. Mitä suurempi luku on, sitä terävämmän kuvan voi saada kun taas vastaavasti pienellä kuten 1,2 voi eturivissä olevan esineen/asian nähdä selkeästi taustalla olevan taas ollessa epäselkeä/sumuinen. Tässä tarvitsi myös huomioida asia että pienemmällä aukolla tarvitaan enemmän aikaa sekä valoa.
Kolmas asia mitä myös kävimme läpi oli termi ISO joka taas merkitsee filmin herkistymistä. Koolla 100 voi kuvailla vaikka auringossa, 400 hämärässä kun taas tämä numero voi olla vaikka 3600.


Lightroom

Kun olimme RAW eli raakakuvia räiskineet avasimme ne lightroomiin. Tässä kohtaa kuulimme että opettajamme käyttää harmaata korttia kuvissaan joista hän saa otettua pipetin avulla värientasapainon. Haimme rajaus työkalun jonka takaa löytyi vatupassi millä saimme kuvan suoristettua. Tämän jälkeen kokeilimme ja säätelimme eri ominaisuuksia exposure, highlights, shadows, whites, blacks.
Clarity: tarkkuutta (sumentaa), ei suositella yli 20-30. Vibrace: kirkastaa värejä tai mustaa. Saturation: kirkkaus/mustavalkoinen. Alkuperäiset asetukset saikin palautettua kaksoisklikkailemalla "otsikoita".
Tone curve: valkotasapaino. HSL/Color/B&W: saturation | Luminance = jonkun värin korostus. Details: yksityiskohta.

Kävimme myös läpi miten samat muokkaukset sai jatkettua muille kuville jos on ottanut vaikka samassa valaistuksessa useampia kuvia. Tähän teimme exposurella "valaistusta", kevyet korjaukset josta seuraavaksi polkua linssi korjaukseen profil -> enable profile ja command nappia pohjassa painamalla klikkaili sitten kuvat joihin sen halusi toistaa ja loppuun Sync... eli synkronointi jolloin muokkaukset siirtyivät haluttuihin kuviin.

Seuraavaksi kävimme läpi miten yksityiskohtia saattoi korostaa kuvassa mikä tapahtuikin seuraavasti. Otimme "tähtisädetikun" (joka itsestäni muistutti enemmän sivellintä), hiirtä rullaamalla saatoimmen muuttaa rinkuloiden kokoa jota pohjassa sitten suttasimme kuvasta halutun alueen jota pystyi sitten muokkaamaan kuten muuta kuvaa aijemmassa vaiheessa eli valoja, varjoja jne. Tämän jälkeen taas tallennus= command ja poimittiin kuva, painettiin hiiren oikeaa etsien export-> export as... jonka jälkeen aukesi luukku missä tiedoston sijainnin(choose), nimeämisen ja muun saattoi suorittaa jonka jälkeen export! Tämä tallensi kuvan automaattisesti muotoon jpg.

Photoshop

Kävimme läpi ylävalikosta image kohtaa josta löytyi mode = väriarvot/analyysit, adjusments = exposure, saturation = säätöjä, image size (resoluutio min 300) mm & px/inch, image rotation = kuvien pyöritystä ja kääntämistä, horisontaalisesti sekä vertikaalisesti peilaamiset.

Layereita sai alhaalta oikealta ympyrän kaltaisesta kuviosta josta pääsi näitä image valikonkin juttuja valitsemaan jolloin säädöt jäi näille välilehdille josta halutessaan niitä sai poistettuakin alkuperäisen kuvan säilyessä alla. Tämä loi aina uusen layerin.

Filttereiä löytyi valikosta filter -> other ->high pass -> overlay

Rajaaminen: crop tool (vasemmasta laidasta) ratio = määrittely -> oikeinmerkki "v"

Tallentaminen: File -> save as -> psd muoto = saa muokattua vain photarilla, jpg = blogiin // save as web = tallentaa pieneksi netiä varten


Nopeasti oli myös puhetta että Lightroomia käytettäisiin perus kuvien käsittelyyn ja Photoshoppia taas tarkemmissa käsittelyissä.


Kuvan syvääminen taustasta

Nopeasti kävimme läpi miten rajata vaikka ihminen tasutasta jolloin askelmat oli seuraavat. Lasson alta polygon lasso ->select -> inverse -> delete = tausta pois -> select -> inverce -> select and mask. Näin saimme ukkelin killumaan taustattomuuteen ja saimme sitten tämänkin reunoja muokkailtua ja säädeltyä viereisestä valikosta haluamallamme tavalla vaikka pehmeämmiksi.

Kyseisestä kuvasta pöllö tyyny pääsi erikois kohtelun kohteeksi kaiken muun perus korjailun jälkeen.

 Perus korjailtu ja kuvan vasen laita paranneltu/päässyt muokkauksen kohteeksi
Ylivalotettua, taulussa heijastui loisteputki rumasti, eipä heijastu enää.

Suora linja takana olevasta tolpasta.

Ja kun kukaan muu ei suostunut kuvattavaksi ihmismalliksi niin uhrauduin sitten itse. Kuvan muokkasin kuitenkin omalla kotikoneella win10 kuvanmuokkausohjelman toiminnoilla. Ei ehkä mallisuoritus mutta eipä sitä tässä haettukkaan! :P

maanantai 31. lokakuuta 2016

Infografiikka

Mitä on infografiikka? Nimestä päätellen se sisältää informaatiota sekä kuvia. Minkä kokoinen tai missä sen voi nähdä? Sitä voi olla lehdessä, verkossa, kaupassa, koulussa, melkein missä vain ja minkä kokoisena tahansa. Kuitenkin tarkoitusperä on sama, eli kertoa kattavasti informaatiota muttei kuitenkaan suuressa määrin tekstiä, mukana kuvioita, kuvia, värejä ja muuta mahdollista.

Planssi tai juliste on kanssa erään tyyppinen infografiikka joskaan ei sen täydellisessä tarkoitusperässä. Siinä esitellään jotain tiettyä asiaa/esinettä/tapahtumaa tai vastaavaa ja eri asioita jotka siihen kuuluu tai sisältyy.

Olenkin kerännyt pinterest tauluuni useamman erilaisen infografiikka kuvan joita katselemalla ehkä asia aukeaa hieman tarkemmin.


Infografiikka pinterest taulu = https://fi.pinterest.com/sipeteus/infografiikka/

Verkkomarkkinointi

Mitä sitä verkkomarkkinoinnista voisi oikein kertoa. Ensimmäisenä se tuo ainakin mieleen mainokset. Kaikki nämä klikkaa tästä, saat tämän nyt tähän hintaan, nyt kun ostat tämän niin saat tuon kaupanpäälle, rajoitettu erä tuotteita tähän hintaan taikka jotain muuta vastaavaa. (Facebook mainoksia täynnä.)

Luennolla puhuttiin myös näkyvyydestä googlessa. Että oman kotisivun olisi hyvä olla helposti löydettävissä sen kautta ja tuotteetkin olisi siihen yhtenevät. Kuitenkin googlesta mainittiin myös tämä että kun teet haun se antaa yleensä ensimmäiseksi sekä sivupalkkiin jotain ihan muuta kuin haettua sillä nämä ovat maksaneet tästä mainostuksestaan ollakseen missä tahansa haussa näkyvissä.

Kotisivujen rakenteen ja ulkonäön puitteista myöskin puhuttiin. Tämän tulisi olla helppo ja yksinkertainen sekä tietenkin käyttäjä ystävällinen. Myös maksu menetelmistä puhuttiin ja tärkeänä myös pidetään että kulut sisällytetään tuotteen hintaan jossa mainostetaan ettet joudu tuotteen hinnan päälle vielä maksamaan toimituskuluja ja mikäli joudut niin tulee tästä selkeästi olla ilmoitettu tai se rikkoo jotain lainsäädäntöä. (Näin ainakin ymmärsin)

perjantai 14. lokakuuta 2016

Raportin tekeminen

Käytämme termiä raportti siinä yhteydessä kun jokin tietty kuvio, kuvat tai vastaava toistuu mm kankaassa, tapetissa yms. Olemme illustraattorilla harjoitelleet miten tämän tekeminen tapahtuu. Kuvio voi toistua suorassa linjassa tai mennä poikki.

CMYK= Painovalmis
RGP= Virtuaalinen

1. Päätä koko

2. Retangle tool työkalulla klikkaamalla saa kirjoitettua minkä kokoisen neliön haluaa tehdä johon luo raportin. Tämä on muutoin läpinäkyvä paitsi reunat näkyviksi.

3. Täytetään laatikko kuvilla siirtelemällä niitä tarkasti oikeisiin vastakkaisiin kulmiin object -> transform -> move => COPY

4. Kun tekstit, kuvat, kuviot ovat mieleisellä tavalla laitettu, teksti muutetaan kuvaksi= type -> create outlines

5. Kun nämä on saatu valmiiksi nostetaan kehikko/neliö ensimmäiseksi/ylimmäksi= arrance -> bring to front (valittuna vain neliö)

6. Valitse kaikki aktiiviseksi -> window -> path finder -> crop

7. Vedä tämän jälkeen kaikki "väri laatikkoon" -> swatches

8. Kuvion tarkistus= valitse neliö työkalu ja valitse laatikosta luomasi raportti ja vedä iso muoto joka on suurempi kuin juuri tekemäsi raportti niin näet miten se toistuu ja näin olet saanut raporttisi valmiiksi!

Työssäoppiminen

Mitä sitä voisi työssäoppimisesta kertoa kuin että siinä pääsee käytännössä kokemaan ja näkemään mitä meidän ammatissamme tapahtuu. Työssäoppimiseen liittyen kuitenkin pitää löytää omalle alalleen sopiva paikka kuten vaikka käydä Myllyssä, Skanssissa tai Plazan eri osastoilla kyselemässä mahdollisuutta päästä työssäoppimaan heille jolloin jossain kohtaa kun riittävän moneswsa paikassa käy kyselemässä joskus tulee paikka vastaan jonne on mahdollisuus päästä. Tällöin tehdään sopimus koulussa sekä paikassa missä käydään ja sovitaan kaikki asiat. Käydään myös läpi millä aikavälillä ja millaisia päiviä on luvassa ja työpaikka vastaa perehdyttämisestä/opastuksesta työpaikalla yleensä ensimmäisenä päivänä ellei sitten työpaikalta ole annettu mm kansiota missä kerrotaan nämä tärkeät asiat.

Metsäkuutio

Saimme 4H:lta metsäkuutio nimisen projektin jossa oli tarkoitus tuoda metsän fiilistä kaupunkiin. Rajattuna alueena oli kuutio jonka mitat olivat 2m kuhunkin suuntaan.

Mikä on 4H?
4H:lla on ollut hanke parantaa nuorten suhdetta luontoon vuodesta 20015 lähtien johon liittyen tämä metsäkuutio projekti myöskin perustuu. Heidän muita projektejaan on ollut mm exoottiset lemmikkieläimet tapahtuma, sieni näyttely, nenäpäivät sekä eri näköisiä kilpailuja.

- Heillä on yli 20 aktiivista vetäjää. (13-28v)
- Kaikille avoin

Metsäkuution toimeksipanossa haluttiin kiinnittää huomiota sen uudelleen käytettävyyteen ja käyttömukavuuteen. Esim ei kilokaupalla multaa joka on sitten pitkin poikin kaikkialla muualla missä sitä ei pitäisi olla.
Projektissa haluttiin keskittyä nimenoman yhteen tiettyyn astiin tai tuntemukseen.
Houkuttelevuutta täytyi myöskin ajatella.
Mietimme myös luonno hyvinvointi vaikutuksia, miten vaikka metsä rauhottaa jotakuta ja luo siten ihmiselle henkisesti paremman olon näin auttaen hyvinvoinnin osalta.

Tiimissämme mietimme monta eri näköistä suunnitelmaa ja kävimme luonnossa kävelemässä, kuvaamassa, hakien inspiraatiota. Lopulta ideoita oli 3 joista sitten karsittiin tiimiringissä ylimääräiset pois jatkaen yhden jalostusta eteenpäin päättyen tsemppi marjaamme jota hioimme ja mietimme materiaali hankintoja, kustannuskia sekä toteutuksia.

Lopputulos oli tehdä saamaamme tilaan mustikka jonka ulko- sekä sisäpuolella oli yhdistävä lehti teema. Sisällä marjassa oli lehdille kirjotettuja positiivisia aforismejä, sanontoja jne joiden tarkoitus oli luoda lukialleen hyvää mieltä vaikka kirjanmerkkinä taikka jääkaapin ovessa.

Tässä kohtaa meillä oli Salon Plazassa 4H päättämässä 3 toteutettavaa metsäkuutio projektia joista yksi oli emidän tiimimme jolloin jouduimme jatkamaan hiomista, toteutuksen suunnittelua sekä materiaalien hankintoja.

Metalli kehykset saimme metalli puolelta jossa teetimme myös kupolin, lehdet saimme tulostettua canvakselle ensin kokeiltuamme eri materiaaleja ja niiden toimivuutta, ne jouduimme kuitenkin käsin leikkaamaan. Ripustukseen käytimme sisalnarua jonka itse värjäsin sekä myös kankaiden hommaus, niiden leikkaus sekä paikoilleen sovitus/ompelu.
Myös kuution rakentaminen sekä kokoaminen tehtiin ennen pystytystä jolloin myös sen purkaessa asettelimme tavarat valmiiksi siirtoa varten. Aamulla klo 7 olimmekin sitten Plazassa kokoamassa kuutioitamme ja myöhemmin oli lehdistö paikalla haastattelemassa jossa esittelimme omat kuutomme ja kerroimme mitä niillä halusimme.
Omassa kuutiossamme halusimme huumorin kautta tuoda positiivisuutta ihmisten päivään ja tällä kertaa konkreettisesti ihmiset pääsivät meidän mustikkaansa. (Muistissa mummo meni mustikkaan mutta toinen ei mahtunut, nyt mahtuisi vaikka kolme mummoa!)

14.10.2016 Salonseudun sanomissa olikin meistä sitten juttu sekä SUURI kuva meidän uljaasta mustikasta meidän kanssamme!





Tämä oli lopullisen planssin ulkonäkö.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Avoimet ovet!

Tänään ja huomenna (keskiviikko klo 8-17 ja torstaina 8-15) Salonseudun ammattiopistolla on avoimet ovet. Talossa on ollut melkoinen kuhina koko alku viikon verran (myös viime viikollakin valmistauduttu tähän hetkeen) ja metsäkuutio projektit vedettiin vauhdilla valmiiksi eilen. Huomenna onkin niiden pystytys Plaazaan. Kyseisestä projektista on tulossa myös bloggaus, jossa kerron tästä tarkemmin.

Avoimien ovien ensimmäinen ylös nousemus visualistin alalla tapahtui siinä yhteydessä kun tarkoitus oli tehdä julisteita, pinssejä sekä banneri. Näistä teimme planssit joista äänestettiin sitten paras joka toteutettiin avoimiin oviimme.
Siivosimme myös luokkamme ilmeen avoimiin oviin jossa jouduimme purkamaan rinkimme, jotta kuljettavuus luokassa sekä luokasta toiseen parani ja yleis ilme muuttui tilavammaksi. Myös aikaisemmin tehtyjä plansseja on pistetty esille sekä muutamia kuvia, pinssi kuljo jonka vieressä kyltti joka ilmaisee alamme.

Nyt avoimien ovien aikana meidät on jaettu pareihin jonka kanssa olemme joko aulassa tai luokassamme kertomassa meistä visualisteista. Meillä on oikein upeat keltaiset SOS pinssit ja mikki jossa myös tämä meidän hieno sos pinssi tikun ja mikin päässä, lol. Ja hienosti siitä loppui patteritkin kesken kun opettajat olivat kahvilla.
Omana parinani ei ole tiimiläiseni vaan henkilö jonka kanssa en ole aijemmin tehnyt yhteistyötä, myös viimehetken muutoksista johtuen tämä parini on toisesta osiosta pois jolloin tilalle sitten tulee ainakin toivonmukaan joku muu tuuraaja.

Avoimien ovien ajaksi meille annettiin myös jälleen tehtäviä joista löytyy myös bloggaus tehtävä liittyen mihin muuhunkaan kuin trendeihin!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Habitare 8. syyskuuta 2016

Mielenkiintoisia:

Itse kiinnostun helpolla kin moniin asioihin ja kysymään itsekin enemmän asioista joista ei ehkä heti ensi vilkaukselta olisikaan kiinnostunut. Suurimman mielenkiinnon kohteeksi ehkä jäivät tee, erikoinen suihku, keraaminen raastin, lasinen taideteos, viherkasvien kiinnitys jalusta systeemi sekä osasto jossa oli pitkälti johtojen niputtamiseen ja kätkemiseen soveltuneita esineitä. Myös kaikki kiiltävä, pieni ja soma on pitkälti kiinnostavia.

Vihersisustus:
Kivasti yhdistetty valaistus sekä veherkasvit. Kasveille oli myös luotu mukava kasvu seinämä johon oli kehitetty myöskin automaattinen kastelu.


Origameista oli luotu näyttävän näköinen riippuva kuutio, myös tee osasto jäi hyvine tuoksuineen mieleeni. Eksyipä sieltä muutama pussukka kotiinkin nautittavaksi.



 Löytyi sieltä tällainen upea makoilu paikkakin.


Tämä suihku. Voi sitä veden pehmeyden tuntua sekä tuoksu vaihtoehtoja joita voi yhdistää tähän. Olisipa vain rahaa riittävästi!


Floreti:
Itse olen salaa miettinyt kyseistä asiaa. Äidillä kukat ovat ikkunalaudalla ja siitä on kissat ja koira sekä varmaan myös hoitolapsetkin tiputellut ties kuinka monta kasvia lattialle joten tämä oli erittäin positiivinen ja hyvä löytö! Omat floristi kissat eivät myöskään tällaisista paikoista pääsisi puutarhuroimaan kasveja! :)


Twister:
Tovi vierähti tällä osastolla tutustuessa monen näköiseen johtojen järjestäjään ja saattoi niillä muutakin tehdä kuin vain johtoja järjestää. ;)

20 esillepanoa:

Monta osastoa näytti hyvinkin tyhjiltä. Ryhmittämistä näkyi myös varsinkin seinillä. Myös tiettyjä asioita/esineitä oli nostettu paremmin esille esillepanossa ja osassa osastoissa vähemmän oli enemmän.




Näiden muoto herätti hyvin huomioni, miksi vain pyöreä?


Ryhmitys







Väri ei ehkä henkilökohtaisesti ole mikään hyvän värinen, esillepano kuitenkin kiinnitti huomioni vaikkei siinä mitään erikoista oikeastaan olekaan.


Marimekolla vähemmän oli enemmän. Rohkeita kuoseja.


Viherkasvia tosiaan näkyi joka puolella tasoilla, seinillä, vaikka ja missä. Myös kaiken näköistä roikkuvaa oli nähtävillä.


Keraamiset raastimet.


Lisää viherkasveja.


Puuta, pärekoreja, himmeleitä..


 Puuta eri elementeissä/muodoissa.


Kultaa korosteena, rohkea tapetti.


Luonnon läheisyyttä puun mukaan.


Puuterimaisia hillittyjä sävyjä.


Melko yksinkertaista.


Tämä osasto jäi erityisesti mieleeni kierrätyksen vuoksi. Myös kierrätettävää paperia, näkyvät valaisimet, pöytä jossa oli lasipulloja jalkana sekä käsin tehdyt korvakorut.


Nimensä mukaan ei ehkä tullut mieleen autotallia vaan ennemminkin kasvihuone, sen verran suureassa roolissa viherkasvit olivat.


Himmeämpi ja rauhallisemman puoleinen osasto.


Seinillä oli tosiaan yhtä jos toisenkin näköistä, tässä olikin kaiken näköisiä vähän erikoisempiakin hyllyjä seinille joka kiinnitti huomion joskaan ei kyllä ryhmityksen puolesta.

10 "sika mageeta" juttua liittyen graafisuuteen (kuten teipit):




Heijastimia eri teksteillä varusteltuina.


Ihastuin tuoksuihin, tykästyin ulkonäköön. Hyvää on!


Rohkea.


Kierrätys.


Ikkuna teippi liittyen kuitenkin kankaisiin, ei mitään yhteyttä. (ROMO - Ihastuttavat kankaat)





Suomen vihersisustajat ry:
Kivana ideana kasveihin liitettynä oli raamit joiden kanssa saattoi ottaa itsestäänkin muiston messuilta. Tämän olisi ehkä hieman paremminkin voinut saada toteutettua.


Twisterin kohdalla meinasi tämä jäädä kokonaan huomaamatta!


Näitä saattoi mielensä mukaan liikutella mikä oli ihan kivaa.


Fontti


Riippuva kivi sekä jonkin näköiset peilit X kuviona


Kierrätys kunniaan!


Käsin tehdyt korvakorut.


Keraamiset raastimet sekä mitä niillä voi mm raastaa.

Mitkä ovat nyt in?

Käveltyämme messu osastoilleille näin hyvin valaistut osastot. Roikkuvia valaisimia oli paljon käytetty kuten myös viherkasvien roolia näki joka paikassa, myös tiettyjä materiaaleja ja värejäkin käytettiin. Kierrätys oli kanssa osan osaston yhdistävä tekiä vaikka ne sijaitsivat kin toisistaan kaukana.

- Viherkasvit
- Roikkuvat valaisimet
- Kirkkaat valot
- Värejä: luonnon läheisiä/ajattomia

  • Puuteri maisia värejä
  • Eri kiilto asteita
  • Tummia ja rohkeita kuoseja sekä tapetteja
  • Puu, rottinki
  • Tehoste värejä: kulta, messinki
  • Sininen, vihreä, violetti, musta, valkoinen (+sävyt)

- Näytti myös siltä että lasilla sekä kierrätyksellä kin tuntui olevan osansa!


Yhteenveto:

Joskus vähemmän on enemmän. Rohkeat kokeilut on ok. Ajattomuus on hyvä. Väreillä saadaan paljon aikaan ja viherkasvit tuovat kodin tuntua tai ehkä jollekin sitten kasvihuoneen, mutta ilman niitä meidän hengitettävä ilma olisi huonompaa kuin mitä se nyt on!

PS. Pahoittelen kuvien huonoa laatua sekä joltain osin ehkä niiden paljouttakin.