keskiviikko 24. elokuuta 2016

Näyteikkunat

Aikaisemmin alottaneille oli annettu ryhmässämme tehtäväksi valita "upea, järsisyttävä, tajunna räjäyttävä" näyteikkuna netin syövereistä ja kertoa valinnan perusteet. Unohduin kuitenkin selailemaan monen erinäköisen näyteikkunan kuvia erinäköisillä hakusanoilla ja löysin seuraavat joiden alle sitten kirjoitan miksi kyseisen valitsin tai miksi se pisti silmääni.

Tämä pieni ikkuna varasti huomioni punaisella värillä joa toimii huomiovärinä. Tausta on nätin kuvion omaava suhteellisen rauhallinen tausta josta näytillä olevat asiat/esineet erottuvat helposti. Elegantti tulee mieleeni.


Jotenkin tästä herää luonnon mukainen tunnelma ja voin melkein haistaa kukat sekä nurmen, ehkä jopa itse heittäytyä tuolle nurmelle köllimään. Omalla tavallaan rauhallinen ja kaunis vaikkakin eri värejäkin löytyy monia mutta ne ovat mukavalla tavalla tasapainossa keskenään.


Ensimmäisenä huomion kiinnitin ikkunan teippauksiin jonka jälkeen tuo jonkin näköinen kultainen temppeli varasti huomioni josta katse lähteekin vaeltamaan muualle näyteikkunaan. Kaikkea on paljon mutten silti koe että mitään olisi liikaa. Itse tykkään tunkea paljon kaikkea kaikkialle, mutta pelkään aina liioittelevani, tässä niin ei ole kuitenkaan käynyt. Luonto tulee jälleen vahvasti esille tässä teemasa.



Neutraalit ruskeat sävyt tuntuvat tässä ikkunassa lämpimän kutsuvilta. Tausta pysyy taustana tuoden puetut mallinuket nätisti esiin. Näytteillä on aika paljon kaiken näköistä muttei kuitenkaan liikaa tai tungokseksi asti. Vasemmalla oleva verkko sekä oikealla laidalla oleva hyllykkö elävöittää kivasti ikkunan sisustusta sekä esineet jotka ikäänkuin lojuvat maassa, myös jonkin sortin taulu ja naulakko systeemi sopivat hyvin kuvaan.


Yhdennäköisyys on ensimmäinen mikä tästä tulee mieleeni, onhan siinä 3 saman kaupan näyteikkunaa joissa jokaista yhdistää sama vaalea lämmin henkinen teema. Yläreunaa seuraava verho joka viimeisessä ikkunassa laskeutuu maahan asti tuo hyvän vaikutelman valojen kera. Myös roikkuvat koristeet ovat nättejä. Esillä olevia asioita ei ole liikaa ja väritkin ovat rauhallisesti sovussa keskenään, ei mitään silmille hyppivää.


Halusin ehdottomasti löytää jonkun karkkikaupan tai kakkupuodin ikkunan ja niin minä löysinkin. Yksinkertainen ja kaunis, ei värikäs. Ihanan vaaleanpunainen ja koko ikkunan tilaa käytetään hyödyksi jottei minnekään jää inhottavaa tyhjää tilaa. Tässä eri korkeudelle ripustetut pallot pinkeillä nauhoilla ovat kauniita sekä symmetrisesti asetellut teko leivokset, kerrassaan herkullisen näköistä, nam!


Löysin myös muutaman muunkin kauniin ikkunan, mutta harmikseni jokin meni vikaan eikä tämä niitä halunut näyttää joten ihan sama, on näissäkin ollut katseltavaa vaikka hieman harmittaakin tuo yksi värikäs näyteikkunan kuva jonka linkki ei sitten tahtonut toimia.
Lopputulokseksi arvelisin minulle tärkeitä näyteikkunoiden ominaisuuksia olevan; asia mikä pistää silmään, oli se sitten väri, värit, teippaukset tai symmetriat. Esineitä/asioita ja koristeita tulee olla sopivassa suhteessa ja mielellään symmetrisesti jotta ikkunan tasapaino pysyy. Jonkin näköinen neutraali tai rauhallinen harmonia on myös kaunista katseltavaa ja valaistuksen olisi hyvä olla kaiken kattava. Eiköhän se ole aika lailla siinä?