tiistai 20. syyskuuta 2016

Planssaus

Mikä on planssi ja miten planssataan? Planssi on oman työn esittelevä suuri tuloste pahvilla. Teimme esimerkiksi avoimiin oviin omat suunnitelmat julisteista, pinsseistä sekä blanssista. (Mikä on blanssi? Facebookissa omalla seinällä profiilikuvan takana oleva suurempi kuva.) Tähän työhön liitettiin myös type lure jossa siis ilmeni työssä esiintyvien fonttien nimet joista oli kirjoitettu kaikki aakkoset pienellä ja isolla sekä numerot että erikoismerkit. Myös fonttikokoa ja muita toimintoja oli hyvä kirjoittaa ylös ja esille sekä tietenkin värien koodit/arvot.


Itse asiaan:

1. Työ tulostetaan planssin kokoiseksi. (1000mm x 700mm) Työ tehdään kahdestaan!

2. Katso minkä verran paperista/tulosteesta leikataan ylimääräistä pois. Tämä tapahtuu siis pahvia vasten niin että toiselta lyhyeltä sivulta paperi sovitetaan pahvin kulmasta kulmaan, pidetään tiukasti kiinni kun toinen "kiristää" paperin merkiten yli menevän paperin kohdan.

3. Seuraavaksi leikkurin ääressä kokeillaan ensin miten kone leikkaa ja mistä kohdasta jonka jälkeen katsomme merkitsemämme merkin paikat kohdilleen ja leikkaamme ylimääräisen pois.

4. Tämän jälkeen teippaamme pahvin reunan kaksipuolisella teipillä:

  • Ensin lyhyt sivu päädystä päätyyn
  • Seuraavaksi pitkä sivu, tätä ei vedetä päätyyn asti vaan jätetään hieman vajaaksi (ettei tämä jää seuraavan teipin alle)
  • Toisen lyhyen sivun teippaus päädystä päätyyn
  • Ja viimeinen pitkä sivu niin ettei teippi mene toisten teippien päälle
5. Sovitamme paperin paikalleen tarkistaen että leikkaus on onnistunut ja toinen jää pitämään paperia paikoillaan toiselta lyhyeltä sivulta.

6. Paperi kaarretaan pois toisen lyhyen sivun päältä josta poistetaan teipin kuori jonka jälkeen paperi vedetään tiukkana kuoritun teipin päälle paikoilleen.

7. Pitkien sivujen kuorinta kaverin pitäessä paperia ylhäällä.

8. Paperin pitäjä alkaa laskemaan hiljalleen samalla kun toinen alkaa silittämään keskeltä ulospäin paperia paikoilleen. (Ikäänkuin rintauintia. Paperia pitää käsitellä herkästi ettei se "rypisty".)

9. Viimeisenä irroitetaan toisen lyhyen sivun teipin kuoret ja paperi silitetään paikoilleen.


Silittämisellä en suinkaan tarkoita silitysraudan käyttämistä vaan kevyttä kämmenen kosketusta sillä jokainen vaihe tulee tehdä hellällä löydän puoleisella otteella ettei paperi kärsi ja se asettuisi tasaisesti pahvin ja teippien päälle!

Näin saamme planssimme valmiiksi esitettävään kuntoon!

tiistai 13. syyskuuta 2016

Julisteet

Tämän kertaa blogipostauksen aiheeksi tuli analysoida julisteita. Tuli valita 10 julistetta joista analysoida miten sommittelu on toteutettu, linjat, rytmi, ryhmä, värien käyttö, typografian valinnat sekä kokoerot, ymmärrettävyys/selkeys, fiilis/tunne. Joten seuraavaksi siis julisteiden kuvat sekä niiden ruodinta.

- Hyvin yksinkertainen = mustavalkoinen
- Kaikki suorassa linjassa paitsi taskuliina
- Hyvn pelkistetty, ei tarkkoja yksityiskohtia
- Selkeä typografia sekä kokoero
- Ryhdikäs fiilis
















- Värikäs joka kiinnittää huomion, ei liikaa värejä
- Selkeä typografia sekä kokoero
- Nouseva sekä laskeva linja havaittavissa
- Sommiteltu "täyttävästi" muttei kuitenkaan liikaa
- Fiilis/tunne: energinen










- Hyvin yksinkertaiset värit
- Keltaisen ja mustan värierot kiinnittävät huomion
- Keltainen muistuttaa huutomerkkiä tai hehkulamppua
- Selkeä typografia
- Voimakas





- Yksinkertaiset värit, ei montaa väriä siis
- Typografioiden kokoero, ei välttämättä kuitenkaan kovin selkeä
- Pidän siitä että kuva sisältää monta erikokoista kuvaa itsessään
- Ei oikein tule minkään näköistä tunnetta/fiilistä
- Elokuvan katsoneena jää hyvin laimean puoleiseksi
- Tiikeri kiinnitti huomioni





- Selkeät typografiat ja niiden kokoerot
- Nouseva linjaus
- Mustavalkoinen josta punaisen pilkahdus erottuu mukavasti
- Totinen/vakava fiilis; nyt on tosikyseessä
- Ymmärrettävä sekä selkeän puoleinen





- Huomioni kiinnitti pirteät värit sekä keskellä olevat hahmot
- Typografia hyvin selkeä sekä kokoerot hyvät
- Eloisa, energinen
- Ei liian täyteen tungettu




- Selkeä sekä yksinkertaisen puoleinen
- Huomiota kiinnitti miten kaksi kuvaa oli liitetty yhteen luovalla tavalla
- Typografia selkeä ja huomattavat kokoerot
- Selkeä
- Keskitetty
- ilmava, ei täyteen tungettu, joskin ehkä hieman liikaa yksityiskohtia laivassa
- Fiilis/tunnelma: vanhahtava





- Hyvin luonnos vaiheisen oloiseksi jätetty kuva joka vie/keskittää katseen keskelle
- Typografiassa selkeä kokoero joka on luettavissa muttei kuitenkaan erittäin selkeää, kuitenkin omaperäinen
- Keskitetty
- Värien käyttö jätetty hyvin vaaleaksi/hailakaksi
- Selkeä
- Luonnonläheinen, raikas





- Ensimmäisenä huomion herätti valkoisen ja punaisen käyttö
- Selkeä typografia ja niiden kokoerot
- Selkeä
- Sommittelu kivasti toteutettu sekä ryhmittely
- Fiilis/tunne: pehmoinen, hauska





- Huomioni kiinnittivät jälleen kerran värit
- Selkeät typografiat ja niiden kokoerot
- Suorat linjat
- Sommittelu toteutettu kivasti
- Mukavan selkeä ja yksityiskohtiakin löytyymuttei liian runsaasti
- Mukava 3D fiilis, luonnonläheinen









Näiden taustalta lähdimme itse tekemään koulun avoimiin oviin julisteita, banneria sekä pinssejä, omanikin sai ihan kivasti ääniä muttei kuitenkaan ylettänyt jatkoon asti, mutta ehkä ensikerralla paremmin! ;)