maanantai 15. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen viikko Muurlassa

Vuoden ensimmäinen viikko Muurlassa alkoi huomattavasti hiljaisempana asiakkaiden suhteen. Myymälässä on ollut hyvin hiljaista joulu hulinoiden jälkeen joskin ravintolan puolella liikkuu edelleenkin asiakkaita, joista moni on tullut ajan saatossa tutuiksi kasvoiksi.

Töiden osalta kiirettä riitti inventaarion vuoksi mitä saikin olla joka päivä tekemässä. Myös samalla viikolla oli Tammi-ale päällä jonka listaan oli tutustumista heti ensimmäisenä työpäivänä.
Inventaariossa sain itselleni lappuja joissa oli listattu tuotteita ja niiden tuotenumeroita joiden perään merkittiin tuotteiden määrä myymälässä. Itse ehdin viikon aikana käymään itsenäisesti läpi mm. Vappu Pimiän sarjan, Nordivin tuotteita, Peppiä, Eemeliä, Elsa Beskowia sekä akateemisten osastolla muutamia pöytiä.
Viikon aikana tein töitä sekä Heidin että Leenan kanssa joiden kanssa myös tein yhdessä inventaariota. Leenan kanssa laskimme monesti niin että minä laskin tuotteiden määrän kun taas Leena piti kirjaa tuotteiden määrästä ja niiden merkitsemisestä listaan.
Perjantain puolella inventaarion loppu alkoi hiljalleen jo häämöttää, mutta ihan kaikkia emme kuitenkaan vielä saaneet merkattua.

Kaiken ohella emme tietenkään unohtaneet niitä asiakkaita jotka myymäläämme saapuivat. Eli kuten tavallista, kaikkia pyrittiin tervehtimäänsekä tietenkin palveltiin asiakaspalvelu luontoisesti.