maanantai 26. helmikuuta 2018

Kuvia Muurlasta

Tähän blogitekstiin olen keräillyt työssäoppimisen aikana ottamiani kuvia. Pääsääntöisesti kuvissa olevat asetelmat/esillelaitot, pöydät ja hyllyt olen itse alusta asti laittanut.


Tommy Taberman osastolta muutamat kuvat

Tämän pöydän tein kokonaan itse, se oliensimmäinen jonka Muurlassa tein alusta loppuun.




Mielestäni nämä vanhat kirjat olivat todella ihanan näköisiä esillelaitossa.

Uusilla tekstillä olevia viinilaseja saapui joiden mahduttaminen pöytään oli tehtävänäni.



Pitkä seinämä hylly, jonka tein myöskin koko pituudelta työssäoppimiseni aikana. Tätä tuli muuteltua jokuseen otteeseen työssäoppimiseni aikana.


Tämä oli joskus joulun alla/ennen kun meillä vielä oli sisustuspalloja. Ne kuitenkin ehtivät loppua ennen vuodenvaihetta ja seuraavan satsin saapumista saa edelleenkin odotella muutaman kuuakuden verran, mitä ainakin ymmärsin.
Ripustelin sisustuspalloja eri korkeuksiin sekä eri välimatkoilla ensimmäiseen hyllyväliin. Liekö niiden hyvä myynti siinä tai jossain muussa kuten siinä miten monipuolisesti sitäkin voi käyttää.


Koitin laittaa näitä eri kokoisia ja värisiä tarjottimia esille niin etteivät ne olisi tylsän näköisiä.




Kasteluvahdit ovat mielestäni oikein hyvältä kuulostava keksintö. (Ainakin tällaiselle ei viherpeukalolle joka joko unohtaa kastella kasvit tai sitten kastelee niitä liikaa) Pakettien koon vuoksi ne vievät suhteellisen paljon tilaa eikä niitä kovin monta mahdu perätysten hyllyihin jolloin niitä tuli useampaan kohtaan laitettua.


Jokaisessa hyllyvälissä oli omat värimaailmansa ajatustaustalla sekä niiden yhdistäminen vieressä oelviin pöytiin kuten Vappu Pimiän keittiösarjaan sekä Nordiciin.



Käytävä ennen tikkaita ja keltaista vilttiä.




Sistuspalloihin saatiin muutama muratti sekä kynttilöitä.



Tuotantoseinä ja joulu-/talvikoristeita







Joulun jälkeen tuotantoseinämä meni uusiksi.



Mielestäni oli mielenkiintoista ja kivan näkösitä sekoittaa ja jakaa kuusikynttilöitä omiin väreihin.



Kassan vierestä



Yläkerrassa oli pieni kevätsiivous, tästä vielä puuttui pari isoa koria.
Silikonikansien myyntiin


Vappu Pimiä oli meillä käymässä talvella jakamassa mm. nimikirjoituksia.



Uusia Muumi mukeja ja silikoni kannet.

Kevään uutuuksia




Taidenurkka











Muita juttuja

Tämä oli Leenan juttu, siitä tuli oikein kivan näköinen.



Poroa oli yllin kyllin ja pop-up myymälöistä sitä tuli takaisin myymälän puolelle vaikka ja kuinka paljon, semyös muutti tähän akateemiselta osastolta.





Tätä tein Leenan kanssa




Teimme tätäkin Leenan kanssa yhdessä.
Pellava muutti toiseen paikkaan jolloin tein koko pöydän ja siirron yksin.