torstai 1. maaliskuuta 2018

Viimeinen viikko Muurlassa

Viimeisellä viikollani olin huojentunut hyvistä arvosanoistani näyttöjeni kohdalla. Työskennellessäni Heidin kanssa tein töitä hyvinkin itsenäisesti, mutta yhdessä lounastaen ja Leenan kanssa teimme pitkälti yhteistyötä.

Viikko oli hyvin tavanomainen, joskin pakkaset pieksivät oikein olan takaa jolloin sekä minulla, että Lenalla oli molemmilla hieman auto vaikeuksia, pääsimme kuitenkin töihin. Asiakkaiden virta oli hieman vilkkaampaa näin hiihtoloman aikaan.

Suurien tai suurien ja suurien muutoksien alla oli paljon keskustelua ja suunnittelua mitä myymälässä tehtäisiin ja tulisi tapahtumaan. Kuitenkin isoin asia mikä meille pyyhkäisi oli hurjat kevät alennukset! Alennukset taisivat myös osakseen sada ihmimsiä liikkeelle ja paljon sitä alennettua tavaraa ehti tuona aikana mennä myös kaupaksikin.
Alennus pöydiksi ristisimme monta eri pöytää joita siivoilimme, tyhjensimme ja täytimme sovituilla tuotteilla. Joillekin tuotteille piti etsiä uusia paikkoja.

Myös yleisilmettä myymälässä alettiin selkeyttämään ja siistimään. Myymälä jäi kuitenkin vielä vaiheille odottelemaan Affarilta saapumatonta loppuosaa, jonka myötä pitkä seinämä varmastikin tulee taas entistä ehompaan kuntoon.

Viimeinen päivä


Viimeisenä päivänäni oli hieman haikea fiilis. Miten neljä kuukautta olikaan mennyt niin nopeasti ohitse. Ajatus siitä etten saapuisi Muurlaan enää hommiin tuntui vieraalta ja oudolta. Ehdin saada useammalta ihmiseltä kiitosta työstäni. Olin iloinen että minun antamaa panostusta arvostettiin ja olen kiitollinen siitä kaikesta mitä heillä pääsin oppimaan ja kokemaan. En pelkästään oppinut asioita vaan kasvoin siellä myös ihmisenä.
Viime hetkinä ollessani Leenan kanssa läksiäis kahvilla, jotka hän tarjosi, tuli lopultakin kunnolla tippa linssiin. Jäin hetkeksi keräilemään itseäni ennen kuin oli aika luopua essusta ja pinssistäni. Kiitin vielä kerran arvokkaista keskusteluista ja opetuksista halauksen kerran ennen kuin kyyneleet silmäkulmissa jätin myymälän taakseni viimestä kertaa työssäoppimispaikkanani.

Jään kaipaamaan ja muistelemaan yhteisiä työhetkiä ja ihania tarinoita joita pääsin kuuntelemaan.

Kiitos vielä kerran Heidi & Leena, sekä koko Muurlan väki!