perjantai 26. tammikuuta 2018

Muurlassa 2018 viikko 3, näytön aloitus

Viikkoni alkoi tavanomaisesti purkamalla täytön joka tällä kertaa oli hyvin pieni mikä luultavasti johtui siitä että pop-up myymälöistä tulleiden tavaroiden purun yhteydessä tuli paljon sekalaista tavaraa, joka itsessään toimi täytön omaisesti.

Siistin itsenäisesti (Heidin toiveesta/pyynnöstä) pitkää sivuseinämän hyllyä tehden siihen myös täyttöä (sekä myöskin muutamaan muuhunkin pöytään täyttöä) jotka itse hain ja kirjasin varastosta myymälään asiaankuuluvalla tavalla (= tuotenumero, tuotteen nimi, määrä jne.). Tämän aikana Heidi oli ylhäällä viikko palaverissa sekä kuuntelemassa uuden vuoden jutusia.

Keskustelimme Heidin kanssa näytöistäni ja sen kohteesta, josta hän kertoi keskustelleensa myös Leenan kanssa. Näyttöni yhden osan kohteeksi varmistui jo aikaisemmin hieman keskusteltu Nuria Mora sarja.

Loppuviikosta teimme myös experience sarjan pöydän uuteen uskoon Leenan kanssa. Keskustelimme myös muiden tuotteiden siirto mahdollisuuksista sekä keskustelimme yleisesti aiheeseen liittyen.

Näyttö - Nuria Mora

Ensimmäiseksi näyttöni kohteesta Heidi antoi minun miettiä missä kyseinen sarja sijaitsisi, olisiko se samassa paikkaa, pöydällä, hyllyllä, molemmissa vaiko missä. Kerroin haluavani siirtää kyseisen sarjan päittäin sen vieressä olleen Basic emalisarjan kanssa ja perustelin valintaani mm. sillä että mustavalkoinen sarja sopisi paremmin kyseiseen pöytälinjastoon väriensä vuoksi. Myös Nurian toiselle puolelle jäävä Basic sarjan värikkäät tuotteet sopisivat värikkään Nurian viereen. Tähän perustelin myös että Nuria Mora sarja saattaisi kiinnittyä paremmin asiakkaiden huomioon ollessaan sellaisessa kohdassa missä sen edessä ei ole muita pöytiä ja sen pystyisi näkemään jo kaukaa, miltein myymälän ovelta asti. Tämän kerrottuani Heidi paljasti ajatelleensa kyseisen pöydän samaiselle kohdalle joten sijainti oli päätetty.

Tässä kohtaa en lähtenyt vielä tuotteita siirtelemään vaan tein mittaus töitä miettien pöydälle jonkin näköistä pohjaa johon esillelaiton rakentaisin. Tein muutamia piirroksia eri palikoista joita myymälässämme on jotka sitten esitin Heidille joista hän osoitti mieleisensä joiden kannalla olin itsekin ollut. Kerroin hieman näkemystäni myös Nuria Moran kuvaan joka on pitkä ja ajattelin sen voivan esiintyä esillepanossani jonkin näköisenä putouksena/porrastuksena/köynnöksenä joka mieleeni kyseisen sarjan kuvasta tulee mieleeni.

Tämän jälkeen minulla oli enää n. 1,5h työpäivää jäljellä, minkä aikana ehdin tyhjentää ja siivota/pyyhkiä molemmat pöydät ja siirtää Basic tuotteet Nuria Moran vanhaan pöytään luoden niillekin hieman uuden näköisen ilmeen. Ehdin koota Nuria Moralle vielä pohjaa sen esillelaitolle, mutta pienen yllätyksen vuoksi alkuperäiseen suunnitelmaani tuli hyvin pieni ulkonäköis muutos.

Pöydän pohja tuli hakemaan vielä muotoaan seuraavana päivänä, jolloin sovittelin tuotteita pöydällä minkä johdosta löytyi lopullinen pohjan ulkonäkö.