maanantai 27. marraskuuta 2017

Vko 47 Muurlassa

Maanantai 20.11.

Tein koko päivän hommia Leenan kanssa. Puretiin täyttö myymälään. Saintulostella verkkokaupan tilauslistoja sekä prinettejä ja myöhemmin myös kirjata lähetetyt tilaukset valmiiksi. Kuuntelin myös paljon asioita sekä kertomuksia joista ottaa oppia.
Pääsin laskemaan/hoitamaan myös työpäivän päätteeksi kassan ihan alusta loppuu asti. (Sulkeminen) Meillä oli siivooja myös tekemässä vuoron.

Tiistai 21.11.

Tämänkin päivän työskentelin Leenan opissa.

Tein takaseinälle koristetikkaisiin esillepanon johon Leena pyysikäyttämään keltaista väriä. Tämän tehtävä oli näkyä kassalta/ovelta asti silmään ja kiinnittää huomiota/kiinnostusta.
Opin "There is a method in my madnes" sanonnan. Tein käytävän varrelle myös keltaisen puoleisen pienen ns esillepanon.
Varaston puolelta Leena näytti minulle paikan mistä voi mm. löytää esllepanoihin tavaraa joista pitkältikin otin hiean kaikennäköistä kivaakuten esimerkiksi marmorivaasit joihin tykästyin kovasti, näitätuli myös sitä kautta myyntiin mitä vain varastosta löysin. Kaikki varaston puolelta ottamani/löytämäni kirjasin listaan josta näkee mitä on otettu kuinka monta ja myymälään vai varastoon.

Kärryillä oli irrallisia kynttilöitä joille etsin paikat pitkin myymälää saaden ne laitettua mielestäni hyviin paikkoihin ja osa näistä oli viikonlopulta näitä kaupanpäällisiä joten osalla olikin jo oiekastaan paikat tiedossakin.

Suunnittelimme myös hieman yhdessä miten seinäprojektia oikein tekisi eteenpäin ja kirjoittelinkin itselleni muistiin asioita mitä ajattelimme. Tämän toteuttamisen aloittamisen kuitenkin katsoimme seuraavalle päivälle joskin haimme jo kärryt valmiiksi sekä otimme joitain vanhoja vilttejä päis.


Keskiviikko 22.11.

Eilisen suunnitelman pohjalta jatkoin seinähylly projektia. Siirtelin tuotteita hieman edes takaisin ja etsin ympäri myymälää mieleisiä tuotteita tiettyihin kohtiin käytettäviksi noudattaen suunniteltuja värimaailmoita. Lopusta jäihin enää pieni osio kesken heti punaisen jouluisen osion jälkeen mihin pitäisi valkoisesta sekä harmaasta jtn kivaa kehitellä.

Sain jtn vissiin entisiä pop up myymälän kynttilöitä hyllyihin.

Viime päivät ovat tuntuneet hyvinkin rauhallisilta enkä ole oikeastaan yhtään ollut kassalla muutoin kuin kuunteluoppilaana eli teoriaa kuuntelemassa mm. tositarinoita/-tapahtumia, kysellyt kanssa joitain mahdollisia asioita joita on mieleeni tullut kuten mm. reklamaatioista.

Kiertelin myös myymälää koittaen etsiä jälleen mieleisiäni asioita joita hylly projektiin voisi käyttää.

Taittelin muutaman viltin ja sidoin niihin nauhan sekä lisäsin niihin uudet hinnat ja vein aletuotteisiin.


Torstai 23.11.

Jatkoin seinustaprojektin loppuun asti. Kaivoin varaston puolella laatikoita ja löysin sieltäkin seinustahyllyyn täytettä.

Muumitaloa siivoilin, kun sitä hieman oltiin kaavailtu.

Katsottiin myös Heidin kanssa jos black weekend:iin muumi kynttilöitä saataisiin lähemmäs kassaa laitettua missä ne tulisivat toivonmukaan enemmän esille.

Saimme myös lisää uusia tuotteita, pussilakana settejä (4 eri sorttia) ja keittiäpyyhkeitä (2 eri sorttia) joille rakennettiin pikaisesti esillepano.

Perjantai 24.11.

Black weekend listaan tutustumista. Tuotteiden purkaminen myymälään. Eilisen esillepanon uusiksi laitto. Hieman myymälän siivoilemista/siistimistä. Muumitalo kondikseen (mukeja ja kansia).

Sunnuntai 26.11.

Kassaa, paketointia, tehtiin Leenen kanssa yhdessä täyttötilausta sekä sulkeminen. Ehdin yhden lähetyksen tehdä ja kirjata jo lähetetyttilaukset käsitellyiksi/valmiiksi. Ei niin kiireistä kuin mitä viime sunnuntai oli.